MESENAATTI

Dokumenttielokuva Sara Hildénistä ensi-illassa 14.6.2013

Kuka oli Sara Hildén? Tampereelta? Ehkä taiteilija? Vai taiteenkeräilijä? Tamperelaiset saattavat muistaa, muu Suomi liittää hänen nimensä ehkä Sara Hildénin taidemuseoon eikä tiedä juurikaan muuta.

Ei ole mikään ihme, että Sara Hildénin persoona on muualla jäänyt lähes tuntemattomaksi. Eläessään hän ei halunnut olla näkyvillä tai antaa haastatteluja. Hän ei halunnut tehdä itsestään numeroa. Kuitenkaan hänen kieltäytymisensä julkisuuden valokeilasta ei ollut vaatimattomuutta vaan valinta. Hän toimi määrätietoisesti taustalla. Sara Hildén oli aktiivinen kulttuuripersoona, jonka kiinnostuksen kohteet olivat moninaiset. Hän harrasti teatteria, elokuvaa, kirjallisuutta ja kuvataidetta.

Sara Hildén (1905–1993), alun perin Saara Ester Hilden ilman heittomerkkiä, perusti ensimmäisen muotiliikkeensä vuonna 1952 ja laajensi toimintaansa niin, että lopulta hän omisti neljä liikettä Tampereella ja yhden Lahdessa, jotka kaikki menestyivät hyvin. Hän teki oikeaa asiaa oikeaan aikaan oikealla tavalla. Työläistyttöjen kaupunki kulki Muotiliike Hildénin vaatettamana. Sara Hildén oli piinkova liikenainen, jolla oli raudanluja tahto. "Kun hän päätti jotain, hän myös toteutti sen", sanoo elokuvassa hänen ystävänsä taiteilija Kauko Lehtinen. Liikemaailmassa hänen toimintatapojansa joskus kauhisteltiin ja ihmisenä jotkut häntä myös pelkäsivät.

Sara Hildénin elämää ei kuitenkaan määrittänyt vain liike-elämä ja muoti, vaan se, että hän oli myös taiteenkerääjä – aluksi puolisonsa taiteen. Myrskyisä avioliitto taiteilija Erik Enrothin (1917–1975) kanssa päättyi eroon, mutta antoi Sara Hildénin elämälle uuden tarkoituksen; hän alkoi kerätä modernia taidetta. Hän oli jälleen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nopeassa tahdissa, vaikkakin kielitaidottomana, maan parhaiden taideasiantuntijoiden avustamana hän onnistui ostamaan maailmantaiteen merkkiteoksia kuten Henry Moorea, Picassoa, Legériä, Giacomettia, Francis Baconia. "Silloin oli vielä mahdollista tamperelaisen liikenaisen, muotiliikkeiden omistajan omaisuudella ostaa sellaisia teoksia. Se ei enää tänä päivänä ole mahdollista", sanoo Riitta Valorinta, Sara Hildénin taidemuseon johtaja.

Pia Andellin ohjaama dokumenttielokuva MESENAATTI alkaa oikeudenkäynnistä, jota Sara Hildén ja hänen entinen puolisonsa Erik Enroth kävivät Hildénille jääneiden Enrothin teosten tekijän- ja lainausoikeuksista. Raastavasta oikeusprosessista sukeutui ns. "ensimmäinen suuri tekijänoikeusoikeudenkäynti" Suomessa ja sillä oli laajempaa yleistä merkitystä. Sen kautta luotiin pohja nykyiselle tekijänoikeuslainsäädännölle.

MESENAATTI kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta. Elokuva on myös kuvaus eräästä avioliitosta, sen onnellisista hetkistä, mutta myös alkoholismista, erosta ja eron seurauksista. Elokuvan kehyksenä on Sara Hildénin kirjoittama kirje hovioikeudelle, jossa hän omin sanoin kuvaa elämäänsä Enrothin kanssa. Kirje avaa heidän yhteiselämäänsä, ja salaperäistä Sara Hildéniä ihmisenä. Hänelle rakastaminen ja omistaminen näyttivät olleen lähellä toisiaan.

Elokuvassa on runsaasti harvinaista arkistomateriaalia. MESENAATTI on myös kiinnostava katsaus 1960-ja 70-luvun taidemaailmaan, jossa tapahtui paljon enemmän kuin koskaan sitä ennen. Samalla se kertoo myös Tampereesta 1940–70-luvuilla. Tampere oli, hämmästyttävää kyllä, paikka missä itseoppineella muotikauppiaallakin saattoi olla maailmanluokan yhteydet suoraan kansainvälisen taiteen huippuihin.

Elokuvaa varten on haastateltu useita Sara Hildénin tunteneita henkilöitä, taidemaailmasta mm. kuvanveistäjä Laila Pullista ja äskettäin menehtynyttä taiteilija Kauko Lehtistä, muotimaailmasta mm. vaatesuunnittelija Vuokko Nurmesniemeä ja Aira Samulinia, silloista helsinkiläisen kappatehtaan johtajaa. Lisäksi mukana on ihmisiä, jotka seurasivat läheltä Sara Hildénin toimintaa hänen alaisinaan tai ystävinään.